top of page

Narsismin tuhoisat vaikutukset

Narsismin käsite lienee tuttu jokaiselle. Taru Narcissoksesta myös etäisesti - rakastua siis omaan peilikuvaansa. Termin sisältöä ei kuitenkaan täysin kattavasti pysty avaamaan. Mielikuva itseriittoisesta, egoistisesta pyrkyristä on tyypillisin, joka tulee mieleen. Se pitää paikkansa. Mutta narsismi voi olla paljon pahempaakin. Itse asiassa se voi olla erittäin syvää pahuutta, jota on vaikea ymmärtää. Vasta, kun narsistinen kohtelu on osunut omalle tai jokun läheisen henkilön kohdalle, alkaa olla hieman käsitystä siitä, mitä se käytännössä on. Joku saattaa sietää narsistista kohtelua myös tietämättä, että se on narsistista. Ennen kuin asioille saa nimet. Se voi olla huojennus, mutta myös massiivinen järkytys.



Narsistin maski ja peruukki
Narsisti näyttelee omaa näytelmäänsä.

Narsisti ei piittaa muista ihmisistä muutoin, kuin hyötymistarkoituksessa. Hän on toki opetellut näyttelemään muuta. Näyttelemisen taito ja maskin päälläpito on tarpeen, jotta oma agenda täyttyy. Maskia tarvitaan myös "oman pesän" ulkopuolella, tarkoituksenmukaisissa yhteyksissä. Pesän sisäpuoli tietää ja on joutunut konkreettisesti tuntemaan totuuden todellisesta luonteesta.



"Olet sielunkumppanini, meidät on luotu toisillemme!"

Näin alkaa tyypillisesti narsistipuolisokandidaatin paatos jo ensimmäisillä treffeillä. Kohdehenkilöllä ei ole aavistustakaan siitä, mitä tuon kommentin takana piilee. Hän on luottavainen ja hehkuu innosta, että on vihdoin löytänyt unelmiensa kumppanin. Pikkuhiljaa kuitenkin alkaa alistaminen, vähättely, mitätöinti, huomauttelu eri asioista, ilkeät tokaisut. Tekoja, jotka saavat uhrin täysin hämmentyneeksi.

Kun tämä väkivallan kierre etenee siihen, asti, että uhri on koukutettu, teot raaistuvat. Narsistinen raivo tulee esille tuon tuostakin. Uhri joutuu jatkuvasti päällä olevaan stressitilaan, olemaan varpaillaan ja pelkäämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Stressi on pitkittyessään vakaville sairauksille altistavaa, jopa tappavaa.

"Ei ole ihme, ettei kukaan oikein välitä sinusta!"

Narsistinen ystävä, joka ei koskaan ole aito ystävä, laukoo töykeyksiään. Kaikki kanssakäyminen perustuu ystävästä hyötymiseen tavalla tai toisella. Narsistiystävä tarvitsee apua milloin missäkin asiassa, kuuntelemaan omia valituksiaan, mutta samalla ylistystä itselleen, lähtemään esiliinaksi eri tilaisuuksiin, vippaamaan rahaa, auttamaan siivouksessa, kun itsellä on tärkeämpää menoa. Palkkioksi uhri saa moitteita, töykeyksiä, kyseenalaistuksia, sättimistä ja dumppauksen. Jos ihminen joutuu vapaa-ajallaankin sietämään toksista ihmissuhdetta, henkisen stressin vaikutus on liiallista.

"Olet aivan liian herkkä!"

Narsistinen esihenkilö koittaa kuitata oman epäasiallisen käytöksensä seurauksia. Sitä riittää jokaiselle työpäivälle, henkistä väkivaltaa. Alainen ei osaa tehdä mitään oikein, hänen osaamisensa on puutteellista, hän tekee työnsä väärällä tavalla, tuloksia ei näy. Alaisen ammatillinen itsetunto alkaa hiljalleen murentua. Kohtaamiset esihenkilön kanssa pelottavat, niihin liittyy aina moitteiden ja kritiikin tulva. Julkisissa tilaisuuksissa alainen nostetaan silmätikuksi muiden kuullen ja nähden. Hänelle jätetään kertomatta asioita, antamatta kehittymismahdollisuuksia. Kyräilyä, ilmeilyä, huokailua - jopa täydellistä ignoorausta yhteisissä tilaisuuksissa. Narsistisen esihenkilön henkinen väkivalta halvaannuttaa työntekijän työkyvyn kaikkein tehokkaimmin.


"En tajua ollenkaan, mitä haluat minun sanovan!"

Narsistinen alainen tekee hiljaista tuhotyötään organisaation eri tahoilla. Narsisti toteuttaa määrätietoista agendaansa esihenkilönsä auktoriteetin romuttamiseksi, toiminnan kyseenalaistamiseksi ja työskentelyn vaikeuttamiseksi. Tavoitteena on saada aikaan hämmennystä, konflikteja ja sekasortoa työyhteisössä. Tämä naamioidaan esihenkilön taitamattoman johtamisen tulokseksi. Liittolaisten värvääminen esihenkilöä vastaan, kirjelmien laatiminen ja vastarinnan nostattaminen ovat narsistialaisen normikeinoja oman kilpensä kiillottamiseksi ja vallan haalimiseksi. Narsistinen alainen voi onnistuessaan lamaannuttaa tai tuhota koko organisaation toiminnan.


"Olisit edes joskus tyytyväinen kaikkeen siihen, mitä olen tehnyt sinun vuoksesi!"

Narsistinen vanhempi asettuu uhrin asemaan. Tämä on tehokas tapa syyllistää jälkeläistä. Itse asiassa kaikki narsistisen vanhemman epäonnistumiset, vastoinkäymiset ja haasteet ovat lähtökohtaisesti hänen lapsensa syytä. Muita hänen arkisia menetelmiään ovat kritisointi, vähättely, sumutus ja henkilökohtaiset loukkaukset. Kaikki se pienuus hänessä itsessään projisoituu lapseen. Epätavallista ei ole, että sisarukset ovat eriarvoisia. Joku tai toinen heistä on "kultalapsi" ja toinen "syntipukki". Kultalasta paapotaan, ylistetään ja nostetaan jalustalle. Hän saa kaiken, mitä inahtaakaan. Syntipukki kantaa nimensä mukaisesti perheensä kaikki synnit. Hänen niskaansa on hyvä kaataa jokainen pienikin negaatio, syy tai ongelma. Narsistisen vanhemman kuristava ote vaikuttaa lapsen koko elämänkulkuun vaurioittavasti.


Narsismin tuhoisat vaikutukset koskettavat laajalti. Narsististen henkilöiden toimintatapa ja teot aiheuttavat valtavaa inhimillistä kärsimystä tuhansille ihmisille joka päivä.


Tarvitsetko sinä tai läheisesi apua narsismin uhrina?

Narsismiteraputti auttaa. Varaa ilmainen aloituskeskustelu.






Comments


bottom of page